ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Nuorten SM-liiga kaudella 12-13

NÄIN PELATAAN KAUDELLA 2012-2013



NUORTEN SM-LIIGA

Pelataan 16 joukkueen kaksinkertainen sarja sekä neljässä neljän joukkueen lohkossa nelinkertaiset välisarjat. Lisäksi jokainen joukkue osallistuu kahteen turnaukseen (2x3 ott). Sarjassa pelataan näin olleen yhteensä 48 ottelua.

Kymmenen parasta pelaa playoff-ottelut. Villi kortti –kierroksella kohtaavat 7.-10. ja 8.-9. paras kolmesta –järjestelmällä. Puolivälierissä pelataan otteluparein 1.-VK2., 2.-VK1., 3.-6. ja 4.-5. Välierissä parhaiten sijoittunut kohtaa huonoimmin sijoittuneen ja toiseksi paras toiseksi huonoimmin sijoittuneen. Voittajat loppuotteluun, häviäjät yksiosaiseen pronssiotteluun. Kaikki loput playoff-ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on aina runkosarjassa paremmin sijoittuneella.

Karsintasarjaan joutuvat Mestisseurojen joukkueet (mikäli sijoittuneet sijoille 11.-16.) sekä kaksi huonointa liigaseuran joukkuetta. Liigaseuran joukkue voi myös pudota sarjasta, mikäli on neljän viimeisen kauden aikana kolmatta kertaa neljän viimeisen liigaseuran joukossa.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10