ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Risti Jyväskylässä

Kollit ja JYP tasuriin 3-3

Kollien ristiretki keskiseen Suomeen oli kakkosvalmentaja Joonas Tanskan mukaan tyypillinen matkaottelu, jonka aikana punapaidat eivät saaneet jalkojaan liikkeelle samaan tahtiin kuin kotikaukalossa on ollut tapana nähdä.

Suhteellisen kovatempoisessa ottelussa ihmetytti jälleen kerran erikoinen tuomaritoiminta, joka salli härskinkin kahvaamisen. Sekä kiekolliset että kiekottomat pelaajat saivat jyväskyläläisille tyypilliseen tapaan samanlaista mailahuomiota.

"Ekassa erässä kuitenkin hallittiin pelitilanteita snadisti. Tasaisen erän ainoa osuma merkattiin, yllättävää kyllä, Eetu Qvistin nimiin. Meidän ykköskenttä pyöritteli peliä muutenkin ihan mukiinmenevästi. Ihan se viimeinen rutistus jäi kuitenkin puuttumaan", tuumi Tanska.

Ensimmäinen erätauko alkoi jo ajassa 18.08 jään hajottua Kollirymistelyn alla. Tauko venyi puolen tunnin mittaiseksi.

"Olisko pitkä erätauko sitten syöny keskittymistä, en tiedä. Joka tapauksessa otettiin kakkoserässä 2-0 dunkkuun. Me tehtiin selvästi enemmän virheitä kuin ekassa erässä ja JYP pääsi mukaan peliin."

Viimeisen erän Kollit veivät nimiinsä 1-2, Pasi Salosen viimeisteltyä molemmat HIFK-byyrit.

"Kolmas erä oli täysin meidän heiniä. Kotijoukkue tippui vauhdista vaikka yhden maalin saikin tehtyä. Sössittiin se maali omalla vaihtovirheellä. Tällaista ei tarttis enää tapahtua tässä sarjassa", jyrähti Tanska, joka antoi erikoistunnustusta Timo Pieninkeroiselle (kuvassa vasemmalla), Juha Fagerstedtille ja A-P Lambergille.

"Fagu oli iskussa, vaikka missasi pari matsia loukkaantumisen vuoksi. Energinen vääntö häneltä."

Jatkoajalla nähtiin erikoinen tapaus, sillä JYP pelasi osan ajasta ilman maalivahtia. Rohkea veto ei tuottanut tulosta kumpaankaan päätyyn. Lähimmäksi pääsi kuitenkin Kollien ilopilleri Pasi Salonen, jonka hat trick jäi uupumaan muutamalla sentillä.

Seuraavan Kollien kynsiin joutuu keskiviikkona SaiPa. Kyseessä on kotiottelu. Kiekko tippuu klo 18.30. Kaikki paikalle.

Ottelutilastot




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11 ff
    Uutiset ASM
    BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11
    Kalenterit BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11