ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Ensimmäinen kierros

B:n SM-sarja pelataan kahdessa kymmenen joukkueen lohkossa niin , että kaksi kierrosta omaa lohkoa vastaan ja kierros toista lohkoa vastaan. Tätä kirjoitettaessa on takana ensimmäinen kierros, joten on hyvä vetää menneet pelit yhteen.

Sarja lähti käyntiin kuten diesel talvisäällä. Ensimmäisessä pelissä vastaan luisteli naapurikaupunki Vantaan ylpeys Kiekko- Vantaa. Vantaa aloitti sarjan räväkästi ja tarkasti puolustaen ja vei avauspisteet petopentujen nenän edestä.

Karvas tappio mutta uuteen nousuun seuraavana päivänä Hyrylässä KJT:tä vastaan. Kaksi ensimmäistä erää punapaitojen osalta tarpomista suossa mutta kolmas erä vapautunutta peliä. Ottelun hahmo Mikko Palotie kolmella osumallaan.

Laappeenrantaan matkustanut HIFK ei jättänyt jossitteluille sijaa niputtamalla Kisapuistossa SaiPan tyylikkäästi 1-5. Vihdoinkin alkoi kurinalaisuus löytyä.

Seuraavaksi Pirkkolaan saapui yksi ennakkosuosikeista, JYP. Odotettavissa oli tiukkaa taistelua sarjapisteistä, mutta toisin kävi. JYP oli kaukana menneiden vuosien loistosta. Jyväskyläläiset liikkuivat laiskasti unohtaen kovan karvauksen kokonaan, joten stadin ylpeydellä ei ollut mitään vaikeuksia ottaa tärkeät pisteet.

Seuraavaksi Lahteen, josta pisteiden saaminen on aina ollut vaikeaa.Niin nytkin. Loistavan ensimmaisen erän jälkeen alkoi jäähyaition luukku käydä tiuhaan tahtiin — nimenomaan vierailijoiden luukku. Kahdessa viimeisessä erässä HIFK istui jäähyllä huikeat 66 minuuttia! Osa ansaitusti, mutta suurin osa täysin aiheetta, jonka päätuomari myönsikin ottelun jälkeen. Alivoimalla ei yleensä voiteta pelejä, eikä voitettu nytkään.

Seuraavassa pelissä ailahtelevat otteet näkyivät valitettavasti HIFK:n pelissä. Aluksi HPK oli täysin vastaantulija lukemin 4-1, mutta niin vain nousivat rinnalle ja jatkoajalla ohi.

Matka naapurihalli Oulunkylään tuottivat helpot kaksi pistettä. Juha Uotila A-junnuista räväytti muutaman komean maalin ja peli oli pelattu. Hyvä esitys joukkueelta.

Viimeisenä viikonloppuna Pirkkolaan saapuivat KalPa ja Jokipojat. Vihdoinkin peli luisti ja saaliina täydet 4 pistettä.

Yhteenvetona voitaisiin sanoa , että välillä suhteellisen heikoillakin esityksillä paikka sarjakakkosena pisteen kärjestä on ansaittu. Hyvä joukkue ottaa pisteitä huonollakin pelillä.

Kommentti:

”Alkukauden jäähyilyt on käyty läpi ja viimeisiä pelejä pelatessa on kurinalaisuuskin löydetty. Fiilis on koko ajan nousussa ja tulosta odotettavissa välisarjasta”, sanaili suojattiensa otteisiin suhteellisen tyytyväinen Silander.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10