ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Nyt sua viedään, toinen näytös

Jokereitten veskarin "Nolla" Niemelän erinomainen iltapuhde, tiivis puolustuspeli ja matsin ensimmäinen maali olivat yhdistelmä, jolla IFK:n bailut jäivät pitämättä.

Ensimmäisen erän selvästä hallinnasta huolimatta sai kotijoukkue kaivaa kiekon omasta maalistaan Sami Lepistön ja Kevin Kanteen syöttäessä Silvennoisen vapaaksi. Hukattu ylivoima ja Holman tasoitus ennen tauolle lähtöä.

Jokerit johtoon toistamiseen ja Lapuan Lahja (Holma) tasoittamassa minuutin sisään. Edellisessä matsissa nähty toisen pelijakson IFK-dominointi jäi nyt kokematta vierailijan tsempatessa paremmin, kuin kertaakaan aiemmin finaalisarjassa. Ylivoimalla Jokerijohtoon ja tauolle.

Jotenkin väkinäiseksi jäi nuorten petojen toiminta naapurin vain varmistaessa asemiaan. Niemelä edelleen suuressá roolissa Ilmalan hemmojen maalilla. Energisen IFK-lopun saumat haihtuivat Hautajoen ottamaan kakkoseen, jonka Kantee kuittasi nopeasti.

Lepistö & Pikkarainen

Huikean minuuttimäärän pelannut Jokeripakki puuskuttaa tyytyväisenä pelin jälkeen. Oliko IFK voittanut liian selvästi kaksi edellistä, väsyneitä, vai olitteko te virkistyneitä?

-Mulla on sellanen tunne, että ne lähti vähä niinku voittaan...mutta.. me oltiin jätkien kans päätetty tsempata ja hoitaa tää, joten ei sarja kolmesta katkee.

Mistä muutos? Kahdessa edellisessä matsissa teille duunattiin pössyköitä oikein urakalla..

-IFK on helvetin hyvä tossa maalin edessä... siit on pakko saada kiekot vittuun... saatiin hoidettuu ja tiistaina jatkuu...

Petojen kopissa moodi on maassa. Runsaasti urakoinut Hank Pikkarainen on lärvi peruslukemilla..

-Peli näytti siltä, että ois mitallikahvit juotu... kyllä me tästä puhuttiin ja joka jätkä vakuutteli, että joo, joo...kovasti juttu ja voitto niiden perusteella, mutta mitään ei sitte tapahtunutkaan..

-Turpaan tuli, eikä oikeestaan mitään selittämistä.. parempi voitti...muutos tiistaiks... ja hoidetaan tää...

10.55 0-1 Silvennoinen, Lepistö,Kantee 15.47 1-1 Holma,Luttinen,Pikkarainen 23.40 1-2 Kantee,Mustonen 24.39 2-2 Holma,Huhtaniemi,Purola 35.09 2-3 Koivisto, Mustonen yv 59.27 2-4 Kantee,Filppula yv (c) uuge kojola




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10