ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Eesti nurin 3-0

Kollit löivät Mestiksessä tulevalla kaudella pelaavan Eesti Lionsin kolmella maalilla rauhallisessa treenimatsissa lauantaina.

Ottelu pelattiin jäävuoron puitteissa 2x35 minuutin suoralla ajalla. Kollien maalintekijöiksi merkittiin Harri Hautajoki, Heikki Laine sekä Paavo Torkkola.

Byyrissä pelannut Karri Ahokas hoiti duuninsa täydellisesti.

"Karri on nostanut tasoaan jatkuvalla syötöllä. Tässäkin pelissä nähtiin muutamia loistokoppeja, vaikka totuuden nimissä onkin sanottava, ettei vastustaja ollut aivan sitä mitä odoteltiin. Mestiksessä tulee etelän pojilla kiire jos kokoonpanoon ei pikaisesti saada vahvistuksia", analysoi HIFK B:n kakkosvalmentaja Ville Wacklin.

Katsomossa istunut liigakaarti oli pitkälti samoilla linjoilla VW:n kanssa.

"Näille Lionseille on kai annettu varma pleijarikarsintapaikka Mestiksessä. Tuntuu aika erikoiselta, mutta ehkäpä jengi vahvistuu lähempänä kautta", tuumaili muutaman yön metsäkeikkaan valmistautunut SA-INT:in ihmisase Hannu Pikkarainen.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11 ff
    Uutiset ASM
    BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11
    Kalenterit BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11