ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Jäke

Kollit matkaavat lauantaina Järvenpäähän arvaamattoman KJT:n vieraaksi.

Surkuhupaisassa Kuortaneen-turnauksessa ärsyyntynyt Kolli-ryhmä lähtee jahtaamaan kauden toista voittoaan perusryhmällä.

"Kolme häkkiä Kuortaneella tehnyt Pauke Salonen on jalkavamman takia poissa kokoonpanosta, mutta muuten joukkueen terveystilanne on kohtuullinen. Kaikki ns. omat hyökkääjät ovat terveinä nyt kun saatiin Hramoffin Kimi ja Oikarisen Jakkekin mukaan", kertoili kakkosvalmentaja Joonas Tanska.

Ottelusta on tulossa vaikea, sillä KJT on perinteisesti ollut kotonaan vaikea horjutettava.

"Kova peli on tulossa, se on varmaa. Vastustaja saattaa saada Mestiksestä laadukkaita vahvistuksia, mutta toisaalta meidän tekeminen tällä viikolla on ollu niin hyvää, että luottavaisina lähdetään matkaan", jatkaa Tanska.

Kollien vahvistusrintamalla lienee hiljaisempaa, sillä esim. Jermu Porthén sekä Joni Purola ovat Mestis-komennuksilla, ja liiga ottelee lauantaina samaan aikaan Pelicansia vastaan.

Päivän mielenkiintoisin Kolli-uutinen on raamikkaan Lennart Petrellin valinta U20-maajoukkueeseen sunnuntain (Ki-Va) ja maanantain (Salamat) otteluihin.

"Lennu" nähtäneen huomenna kaukalossa KJT:n riesana, mikäli Toronto Maple Leafsin pelaajat välttyvät pidätyksiltä eikä Mr. Quinn saa vihiä Petrellin huimasta kehityksestä.

"Täytyy tsekata toi Stokiksen tilanne. Jos mä kuitenkin joudun lähtemään, otan kämppäkaverikseni Tie Domin ja piirrän liidulla viivan keskelle hotellihuoneen lattiaa ja sanon jäbälle ettei sitä kannata lähteä ylittämään. Mä oon tottunu pitämään puoleni", tuumi Petrell.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10