ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Donnerwetter

Sukellusvene jatkaa kulkuaan. Taas on siis aika ottaa yhteyttä kovaääniseen konehuoneeseen, jossa hikiset ja paidattomat miehet raastavat rasvaista mutteria oikoiseksi. Veneen mahasta on jälleen jaettu ansioituineille sotilaille kiinnityksiä Das Boot -mainintojen kokonaiskilpailuun. Viime viikkojen sato jäänyt suhteellisen laihaksi, mutta eipä hätää. Muutamia nimiä saadaan esiin vaikka taso ei ehkä viimevuotiseen verrattuna päätä huimaakaan.

3 Sukellusvenemerkkiä

Nuori keravalainen, vuonna -87 syntynyt Teemu Laakso, joka ei iästään huolimatta suostu kumartamaan vanhempia Kolleja. Temen tämänkertainen ykkössija juontaa juuriaan jo kauden alussa tehtyyn Ahvenanmaan-matkaan, jossa Laakso ilmoitti laivamatkalla muutamalle itseään neljä vuotta vanhemmalle Kollille, heidän olevan aivan yhtä "junnuja" kuin hänkin. Tahti jatkui viime viikonloppuna Blues-ottelun jälkimainingeissa. Laakson ironian kohteeksi joutui -84 syntynyt Tommi Heinonen, jota Teme kutsui maailman parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi ja komeimmaksi mieheksi. Heinosen tyttöystävä sai tittelin maailman kaunein nainen. Laakso lopetti illan tyylikkäästi kertomalla suorat sanat Keijo Kaikkoselle ja todistamalla tälle, että 5+5 on oikeasti 20.

Kakkosvalmentaja ja matematiikan opiskelija Joonas Tanska tukee nuorta pakkia: "Hyväpäinen kaveri, ei ehkä matikassa, mutta asenteellisesti. Tulee snadisti nuori Karalahti mieleen. Edustamansa seuran näköinen jäbä. Noiden juttujen perusteella Teme olis sopinut jo kymmenen vuotta sitten pelanneeseen Kolli-ryhmään."

Gut, Teemu, Sehr Gut.

2 Sukellusvenemerkkiä

Keijo Kaikkonen, joka on ollut lähes viikoittain yhteydessä Das Bootin konehuoneeseen uusien juttujen ja juorujen kera. Useimmat tarinoista eivät kestä sukellusveneen pimeyttä saati sitten päivänvaloa, mutta iso käsi Kaikkoselle aktiivisuudesta. Keijon puhelut alkavat yleensä sanoilla: "Moi. Et oo varmaan kuullu viimeisimpiä?"

Kepan "Best of the Beast" -tarinat julkaistaneen jokus jossain muodossa tarkasti valitulle kohderyhmälle. Nyt ei ole sen aika. Ylimääräinen plussapiste Kaikoselle rumasta alastomuudesta. Näin sanoo Ville Varakas: "Kaikkonen on ehdottomasti maailman rumin jätkä alasti. Mä oon peliurani aikana nähny kaikenlaista, mutta Kepa on jotain todella kuvottavaa."

Muutenhan Kepa on kyllä ihan nätti...

1 Sukellusvenemerkki

Kollien omistaja Tom Nybondas, joka on selvästi ottanut mallia Eddie Shoresta, kiekkolegendasta, joka 20- ja 30-luvuilla toimi NHL:ssä samaan aikaan samassa joukkueessa pelaajana, valmentajana, huoltajana, managerina, lipunmyyjänä, lääkärinä ja Zamboni-kuskina. Nybondas nimittäin esiintyi ansiokkaasti viime viikolla eetterissä pyörineen Kollien radiomainoksen spiikkerinä. Tämän lisäksi Nybondas hoiti mainoksen käsikirjoituksen, ohjauksen, castingin ja äänityksen.

Koskahan näemme Tompan ohjaamassa liikennettä Hornan parkkipaikalla?




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10