ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Kollit nöyränä Oulussa

Kärpät-Kollit 5-0

Kollit polvistuivat Oulussa Kärppien vieraana puhtaasti 5-0. Selittelyille ei jäänyt sijaa kun pudotuspelipaikastaan kynsin hampain taisteleva oululaisryhmä tanssi taululle viisi osumaa ja piti oman päänsä koskemattomana. Toisen erän hyvästä hallinnasta huolimatta Kollit pelasivat Raksilassa kokonaisuutena ujon ottelun. Henkinen ja osittain myös fyysinen pehmeys kostautui neljäntenä tappiona viimeisen viiden pelin aikana.

"Nyt jätkillä, etenkin pakkikalustolla, on outo suorituskipsi päällä. Pehmeä ja ujo pelaaminen ei tässä sarjassa enää onnistu. Tottahan se toki on, että kokeneemman kaartin poissaolot rassaavat (Varakas/Pikkarainen) nuorta ryhmää. Meidän pakeista lähes kaikki pelaavat ensimmäistä täyttä kauttaan A:ssa. Tää ei tietenkään käy minkäänlaisesta selityksestä, mutta totuus on helpompi sulattaa kun muistaa että aika isolla prosentilla meidän kavereista on vielä häkit päässä", kertasi pettynyt kakkoskoutsi Joonas Tanska.

Nälkäinen Kärppälauma hallitsi ottelua ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Keskimmäinen jakso meni Kollien piikkiin vaikka maalia ei aikaiseksi saatukaan.

"Hyviä mestoja oli. Saatiin vielä kahden miehen ylivoimakin tokaan erään, mutta jostain syystä yv-pelaaminenkin tökkii tällä hetkellä. Siinä oli meidän mesta kääntää tää matsi. Pakko sanoa, että kokonaisuutenä Kärpät oli tänään halukkaampi ryhmä", tuumi maalivahti Aku Limnell (23 torjuntaa).

Positiiviset uutiset Kollien kannalta tulivat eilen hyökkäyspäästä.

Pahasta polvivammasta toipuva Harri Hautajoki pelasi jälleen astetta paremmin. Vauhdikas Pasi Salonen ja ovela Aleksi Putkonen komppasivat Hautista mainiosti läpi ottelun. Myös viimeisessä erässä henkilökohtaisen kympin ottanut Heikki Laine oli tulessa.

"Hyökkääjien otteissa oli rypistystä. Hautajoen paluu on meille hyvä uutinen ja Salosen Pauken pelaamisessa oli oikeaa otetta. Tästä tulee vielä mainio kausi kunhan saadaan toi kipsi sulatettua. Aikaa on vielä vaikka mihin, mutta hyvä lopputulos maaliskuun matseissa edellyttää päänkovettamistalkoita", tiesi joukkueenjohataja Tomi Kuukauppi.

Totuuden nimissä on sanottava, että vaikka nykyKollit ovat urheilijoina monta astetta ammattimaisempia kuin vuosien 90-93 ryhmät, samantyyppinen HIFK-röyhkeys ja jätkämäisyys puuttuu. Kymmenen vuoden takaiset kokoonpanot pitivät huolen ainakin siitä, että ne ottelut jotka hävittiin, hävittiin huonosti ja vastustajaa armotta kiusaten.

"Joo. Niissä jengeissä oli sellaista alkukantaisuutta, jota pitäis nytkin löytyä. Silloin ei ollu vastustajalla mukava olo parin maalin johtoasemassa. Mustelmia annettiin ja kaikenlaisiin talkoisiin osallistuttiin hanakasti. Meillä oli aika ilkeä ryhmä kasassa", naurahteli Tanska.

Kärppien maaleista vastasivat Ville Vimpari, Jaakko Järvitalo, Ville Meriläinen, Mikko Alikoski ja Oskari Korpikari.

Maalivahti Joni Myllykoski pelasi upean ottelun. Nuorimies torjui kaikki 22 laukausta ja sai palkinnoksi ottelun ykköstähden kultaisen ansiomerkin.

"Kärpillä on taitava ja vauhdikas jengi", kommentoi Kollien Samuli Kaikkonen.

Matka kohti runkosarjan päätöstä jatkuu perjanataina Hornassa. Vastaan luistelee turunsuunnan Blues, joka tappelee playoff-paikastaan sen ratkaisevan viivan tuntumassa.

Kaikki paikalle.

Ottelutilastot




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10