ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Piste ja tappio Pirkkolasta

Jokerit-Kollit ja. 1-0

Jokereiden Joonas Hallikainen ja Kollien Aku Limnell laittoivat keskiviikkon paikalliskamppailussa pystyyn oman maalivahtikoulunsa. Huikeassa vedossa olleet häkkärit torjuivat ottelussa yhteensä 67 laukausta ja päästivät vain yhden. Kollien epäonneksi matsin ainokaisen teki jatkoajan toisella minuutilla kotijoukkueen Esa Kivistö. Täysi pistepotti jäi siis Pirkkolaan ja Kollit lähtivät kohti Hornaa puolet köyhempinä. Kirvelevästä tappiosta huolimatta Kollien pelissä oli paljon hyvää, sellaista josta on mukava lähteä ammentamaan maaliskuun koitoksiin.

Maalivahtitaistelun voittanut Joonas Hallikainen torjui kaikkiaan 41 kiekkoa ja palkittiin oikeutetusti ottelun ykköstähtenä. Kollien Aku Limnell sai kiinni komeat 26 laukausta, mutta se viimeinen sujahti sisään.

"Tää oli kaikin puolin hyvä peli. Hallittiin tilanteita aika suvereenisti. Tilastomiehen laskujen mukaan me voitettiin maalipaikat 23-10, mutta viimeistely ontui osin omaa saamattomuutta, mutta suuremmalta osalta Hallikaisen erinomaisuutta", kertoi Kollien ykkösvalmentaja Samu Kuitusta tuurannut Joonas Tanska.

Kokoonpanoja tutkiessa sitä olisi voinut olettaa, että petopaidat olisivat saaneet kiekon maaliin varsinaisella peliajalla. Mukaan oli saatu liigasta taitavat hyökkääjät Eetu Holma, Juha Fagerstedt ja Jermu Porthén. Puolustuksessa parhaita otteita esitti nilkkavammastaan toipunut Ville Varakas.

"Liigajäbät on kaikki ollu enemmän tai vähemmän loukkaantuneita viime aikoina. Siihen nähden meno oli vauhdikasta. Nyt kaverit tarttee vaan pelejä alle ennen kauden tärkeintä osuutta", mietiskeli pakkeja peluuttanut maalivahtivalmentaja Lasse Nousiainen.

Kollien paras osa oli Lennart Petrellin johtama ketju, laidoilla Pasi Salonen ja Harri Hautajoki. Trio oli jatkuvasti pahanteossa. Myös numeroiden valossa otteet olivat murskaavia. Petrellit hoitivat oman pelinsä maalitilanteiden suhteen lukemin 15-2.

Jokerieden vaarallisin osa oli läpi ottelun Arsi Piispasen vitja, jonka kanssa kaukalossa viilettivät nuori Jesse Uronen ja maalitykki Mikko Silvennoinen.

"Ikävä ettei pisteitä saa tehdyn duunin perusteella tai maalipaikkoja luomalla. Lätkä on saatava myös pussiin", kommentoi jääkiekkoliiton hampaisiin Blues-ottelun tiimoilta joutunut Samu Kuitunen.

Kolme kertaa Hallikaisen tolppia kolistellut kollilauma sai viimeisen erän puolivälissä erinomaisen ratkaisumahdollisuuden, kun tasoaan lehmän hännän lailla laskenut erotuomari Sebastien Auger passitti kaksi Jokeria pikkukakkosille. Tämän lisäksi Auger jakoi Niko Vainiolle ja Mikko Kaltevalle 10 minuutin istunnot.

Kahden miehen ylivoima oli kuitenkin saamatonta siirtelyä, eikä kiekkoa saatu toimitettua Hallikaisen selän taakse.

"Siinä oli hyvä sauma pistää Jokereiden pillit pussiin, mutta totuuden nimissä on sanottava, ettei ylivoima ollut mistään kotoisin. Tässä lajissa kahden miehen yv on käytettävä aina hyväksi", puhisi Tanska.

Sunnuntaina Kollit matkustavat Tampereella kovakuntoisen Tapparan vieraaksi.

Ottelutilastot




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10