ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

JYP kellisti Kollit

JYP-Kollit 4-2, otteluvoitot 3-1

JYP kellisti Kollit Hippoksella lähes 3000 silmäparin edessä ja eteni lauantaina lakaviin finaaleihin. Kollien mestaruus ei siis uusiudu tällä kaudella, mutta mitaleista pelataan silti jo neljättä kertaa peräkkäin. Pronssiotteluvastustaja selviää torstaina, kun Tappara ja Jokerit ratkaisevat paremmuutensa viidennessä ottelussa.

Kollien peli Jyväskylän Hippoksella alkoi lupaavasti. Jermu Porthén iski vieraat johtoon ylivoimalla jo vajaan kolmen minuutin kohdalla.

"Saatiin hyvä startti ja onnistuttiin suojelemaankin johtoa ihan kiitettävästi, kunnes toisessa erässä tuli sysimusta hetki. Puolustuspelin nukahdus ja tyhmä jäähy putkeen olivat lopulta ne syyt, joiden avulla JYP pääsi johtoon", pohti pakkivastaava Joonas Tanska.

Ottelun torjunnat kuvaavat hyvin pelitapahtumien tasaisuutta. Kollien Aku Limnell ja JYP:n Aleksis Ahlqvist torjuivat molemmat 27 kiekkoa.

Tälläkin reissulla Jyväskylään Kollit törmäsivät tehottomaan viimeistelyyn.

"Parempi joukkue vei tämän sarjan, ei siinä ole nokan koputtamista. JYP halusi lopulta voittoa piirun verran meitä enemmän ja niiltä löytyi se yksi pykälä ylimääräistä duunariasennetta. Samalla on todettava, että heiltä löytyi neljä tasaisen vahvaa ketjua, jotka kaikki pystyivät pelaamaan kovankin paikan edessä", kehaisi Tanska.

Kolmennen erän 2-1-tappioasemassa Kollien rutistus oli kohtuullista, mutta ei riittävän tappajanvainuista. JYP sitä vastoin pisti kiekon pussiin kolmannen kerran viimeisen erän viidennellä minuutilla, kun Valtteri Tenkanen tempaisi lätkän Limnellin taakse.

Aki Hyyppä varmisteli vielä hurrikaanien finaalipaikkaa tekemällä ratkaisevan neljännen osuman ajassa 54.05.

Kollien Lennart Petrell kavensi vielä eron kahteen maaliin vieraiden pelattua ilman maalivahtia. Maali tuli kuitenkin auttamatta liian myöhään.

"Saappaat jalassa kaaduttiin. Toivotamme JYP:lle onnea finaaleihin ja itsellemme kovaa latausta lauantain pronssiotteluun", tuumi joukkueenjohtaja Tomi Kuukauppi.

Kollien toimistolta kiitellään ylimääräisillä taisteluhuudoilla vielä erikseen Jyväskylän kiekkoyleisöä, joka oli saapunut hallille sankoin joukoin.

Pistäkääpä finaaleissa viisi tonnia rikki, niin saadaan A-liigalle arvoistaan julkisuutta.

Ottelutilastot




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10