ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Tukholman mestaruus

Kollien Stokiksen-turnee päättyi kolmeen voittoon ja epäviralliseen Tukholman mestaruuteen. Kollit iski perjantaina Hammarbyn kanveesiin 5-0, lauantaina Djurgårdenin niukasti 2-1 ja sunnuntaina ennen kotimatkaa AIK:n niin ikään yhden maalin erolla, 3-2.

Hammarby-ottelussa nähtiin fyysistä kiekkoa kaikkein hansoneimmasta päästä.

Polvensa ottelun tiimellyksessä loukannut Miikka "The bull" Jouhkimainen mehusteli matsin fyysisyydellä.

"Siinä mentiin ihan äärirajoilla. Ison väkivallanpurkauksen tuntua oli ilmassa läpi matsin, mutta ei se kuitenkaan lähtenyt näpeistä. Oma saldo jäi pariin byyriin ja neljään pikkukakkoseen", myhäili Jouhkimainen.

Myös Kollien omistaja Tom Nybondas oli otettu omiensa otteista.

"Kyllä meinas tippa tulla linssiin. Varsinkin siinä vaiheessa kun svedupetterit alkoivat pelätä meidän jätkiä. Tällaista peliä jos esitetään jatkossakin, niin hyvä heiluu."

Djurgården oli kolmesta vastustajasta se kovin, niin fyysisesti kuin taito- ja liikkuvuustasoltaankin.

Kollien Mad Scientist, Joonas Tanska, kuvaili Djurgårdenia pahaksi palaksi.

"Niillä oli ihan eri tavalla tahtoa ja taitoa, kovuuttakin, kuin kahdella muulla jengillä. Djurgården pelasi liikkuvaa kiekkoa ja esitti muutamaan otteeseen oikein mallikkaita pyörityksiä."

AIK:ta vastaan Kollit luisteli jäälle pahasti vajaalukuisena. Neljä miestä oli kadonnut aamulla rivistä ylioppilaskuunteluiden takia ja pikkukolhutkin verottivat rosteria. Poissa olivat muiden muossa puolustajat Juha Uotila ja Rami Hovinen.

Kollien pääjohtaja Samu Kuitunen ei saanut AIK-ottelusta paljoakaan irti.

"Aika valju ja tahdoton kuva jäi vastustajasta. Ei niillä tuntunut olevan minkäänlaista otetta tai voittamisen halua. Tää vika matsi oli nähtävästi ainakin kotijoukkueen puolelta pakkokauraa", pohti Kuitunen.

Oli miten oli, Kollit voitti kaikki ottelunsa, ja tulevana viikonloppuna starttaavaan kotoiseen liigaan voidaan lähteä suorin selin.

Maalivahtiosasto on osoittanut pätevyytensä, herrat Rytkönen ja Nieminen ajavat asiansa enemmän kuin varmasti, puolustus näyttää Juha Uotilan johdolla etenkin paperilla kovemmalta kuin vuosiin ja hyökkäyksestä löytyy nuorta luovuutta ja kokeneempaa kettua. Eturivin Kolleihin voitaneen nostaa Jarkko Oikarinen, Arne Köhler ja Toppari Salmelainen.

Stick 'em.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10