ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Sotajalalle

Alavireisesti kautensa aloittaneet Kollit ja Jokerit pelaavat kauden ensimmäisen paikalliskamppailun Snickers Challengen päätapahtumassa tänään, alkaen klo 17:00 Hornan isolla puolella. Molemmat hävisivät eiliset ottelunsa; Kollit kaatui Ässien käsittelyssä 3-4 ja Jokerit alistui KalPa:lle 1-3. Sarjataulukossa rakkaat vihollisemme ovat 12:na, kaksi pykälää Kollien yläpuolella.

Ottelussa, jonka kaikki taklaukset lasketaan, tullaan näkemään alkukauden kuuminta junnukiekkoa. Kamppailun karuin taklaaja palkitaan turnauksen teeman mukaisesti Snickers-suklaalla, joten päänahkoja keräillään puolin ja toisin ainakin fyysisellä puolella.

Molemmille uskoisi sarjataulukkoa tuijotettaessa myös pisteiden maistuvan. Tämänhetkiset sarjasijoitukset kun eivät varmasti aiheuta riemunkiljahduksia kummassakaan pukuhuoneessa.

Playoffien vakiojoukkueina tunnettujen helsinkiläisten harjoitusottelu elokuun lopussa päättyi Kollien 6-3-voittoon, mutta sittemmin pikkupetojen maalihanat ovat olleet käännettynä siniselle, ja voittojen napsiminen on ollut kiven alla.

Jokereista eniten:

PISTEET: Jori Lehterä 5+4, Jesse Uronen 3+6. MAALIT: Lehterä 5. SYÖTÖT: Uronen 6. JÄÄHYT: Roni Andersson 25 min.

MV:t: Niko Hovinen 5 ottelua, PM/h: 3.06, T%: 91.07

Kolleista eniten:

PISTEET: Teemu Ramstedt 1+3. MAALIT: Timo Seppänen ja Olli Laakkonen 2. SYÖTÖT: Ramstedt ja Lauri Tuohimaa 3. JÄÄHYT: Siim Liivik 12 min.

MV:t: Jani Nieminen 4 ottelua, PM/h: 3.88, T%: 89.91 ja Juuso Oinonen 3 ottelua, PM/h: 3.12, T%: 91.09

Päiväliput 5 €

Turnausranneke 10 €




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10