ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Transactions

Putkonen ja Kautto kotiin, Åsvik Järvenpäähän

Keskushyökkääjä Aleksi Putkonen (-85) siirtyy loppukaudeksi Kolleihin.

Alkukauden armeijan harmaissa asepalvelustaan suorittava Putkonen on pelannut Mestistä Järvenpään Haukoissa sekä KJT:n A-nuorissa. Taitavana ja juonikkaana hyökkääjänä tunnettu Putkonen tuo lisää vaihtoehtoja Kollien hyökkäyskalustoon.

Hyökkääjä Jonny Åsvik (-86) on siirtynyt vastavuoroisesti Haukkoihin/KJT:hen hakemaan lisää peliaikaa.

Lepplax IFK:n kasvatti ei onnistunut puolessatoista vuodessa vakiinnuttamaan pelipaikkaansa Kolleissa.

Puolustaja Sami Kautto (-85) on liittynyt HIFK:n liigajoukkueen harjoitteluvahvuuteen toistaiseksi.

Alkukauden Mestistä Kiekko-Vantaan riveissä pelannut Kautto voi näin ollen vahvistaa myös Kollien puolustusta.

"Kollien alkukauden ailahtelevat otteet eivät ole tyydyttäneet. Näillä muutoksilla haemme jatkoa eilen Matinkylässä alkaneeseen ryhtiliikkeeseen," toteaa Kollien omistaja Tom Nybondas ja jatkaa:

"Putkonen tuo hyökkäykseen syvyyttä ja Kautto pelatessaan kaivattua johtajuutta ja kovuutta. Molemmat ovat -85-syntyneitä ja pelanneet tällä kaudella Mestistä. He tuovat joukkueeseen lisää kokemusta ja rutiinia, jota nuori Kollilauma tarvitsee."

"Mikäli joukkue pelaa kuten eilen ja kokeneet pelaajat tekevät sen mitä heiltä odotetaan voimme pätkiä kenet tahansa", toteaa Nybondas.

Lisäpisteiden metsästys jatkuu lauantaina Hämeenlinnassa.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11 ff
    Uutiset ASM
    BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11
    Kalenterit BSM
    B2SM
    CSM
    C04
    D05
    D06
    E07
    E08
    F09
    F10
    G11