ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Romahdus Ritarihallissa

HPK-Kollit 6-5 ja (1-1, 1-3, 3-1, 1-0)

Kollit menetti 1-4-johtoaseman ja hävisi hyvin hanskassa olleen vieraskamppailun karuimmalla mahdollisella tavalla. HPK teki kaksi ylivoimamaalia 55 sekunnin sisään aivan ottelun lopussa. Ilman maalivahtia pelanneen kotijoukkueen Matti Sikiö tasoitti vain 15 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua kolmen miehen ylivoimalla ja Matti Huilla täräytti voittomaalin ajassa 60:40. Kollien tuska alkoi ottelun viimeisellä kympillä tilanteessa 3-4, kun erotuomari Janne Korpela puhalsi stadilaisille peräti viisi pikkukakkosta. "Me pelattiin käytännössä koko viimeinen kymmenminuuttinen alivoimalla. Jätkät hoitivat alivoimat hyvin viimeiselle minuutille saakka, mutta kuudella kolmea vastaan tärähti tasoitus", harmitteli Kollien ykkösluotsi Joonas Tanska. Rajuimmin Kolleja kiusasivat Jari Rautakoski (2+0), Mikko Marttila (1+1) ja Iivo Hokkanen (0+2). Ritareista osuivat myös Severi Salomaa ja jo mainitut Matit Huilla sekä Sikiö. Kollien ja koko ottelun paras pelaaja Pasi Salonen (kuvassa) teki kaksi maalia. Muut Kolli-osumat menivät Bobby Nyholmin, Tobias Salmelaisen ja Lauri Tuohimaan piikkiin. Tuplapisteille pääsivät Salosen lisäksi Aleksi Holmberg (0+2) ja Nico Aaltonen (0+2). Juuso Oinonen torjui 24 kertaa.

Kiekko-Vantaasta kotiin palanneen puolustaja Sami Kauton ja Haukoista tulleen hyökkääjä Aleksi Putkosen comeback Kolleihin oli värikäs tapahtuma. Ottelun ensimmäiset 50 minuuttia mentiin täysin tähtirintojen tahdissa, mutta viimeisellä kympillä vieraat eivät kuluttaneet jäätä hämeenlinnalaisten kenttäpäädyssä kuin satunnaisesti.

- Toisessa erässä meillä oli 16 maalintekotilannetta. Me voitetiin koko ottelun laukaukset maalia kohti 43-30 ja hallittiin tapahtumia, kunnes tuli aivan kammottavia henkilökohtaisia virheitä. Virheitä saa kyllä tulla, kunhan ne tulevat nöyristä ja joukkuetta kunnioittavista ratkaisuista. Mutta näitä ns. moraalittomia virheitä en suvaitse. Jos munaukset tulevat ylimielisestä tai laiskasta pelaamisesta, sitä ei voida hyväksyä. Nyt näitä moraalittomia tuli ja me menetettiin tärkeä piste, sanoi Tanska.

- Lopun jäähysuma oli osin itseaiheutettua, osin dumarin hätäilyä. Siinä oli yksi tai kaksi sellaista tuomiota, joista en ole ihan samaa mieltä. On toki todettava, että ei me tuomariin tänään hävitty, vaan omaan hölmöyteen, jatkoi Tanskan aisapari Jussi Silander.

Kollit teki toisessa erässä kolme maalia kuuden minuutin sisään ja muutti 1-1-tasatilanteen kuin heittämällä vakuuttavaksi 1-4-johdoksi. Sen piti riittää maaottelutauon jälkeen toiseen peräkkäiseen voittoon. Sitten lavalle asteli Ei Näin Orkesteri.

Kolme toinen toistaan hirvittävämpää henkilökohtaista virhettä muuttuivat kymmenessä minuutissa maaleiksi Juuso Oinosen selän taakse. Jari Rautakoski säntäsi läpiajoon keskialueen merkkausvirheen päätteeksi ja kavensi 2-4:ään kaksi minuuttia ennen toista erätaukoa.

Kolmannen erän alussa maaliverkot pullistelivat kolme kertaa kahden minuutin sisään. Ajassa 46:07 Severi Salomaa käytti hyväkseen Bobby Nyholmin kiekonmenetyksen ja teki HPK:n kolmannen osuman.

Pasi Salonen iski minuuttia myöhemmin komealla läpikentän soololla tilanteeksi 3-5. Vain minuutin kuluttua Aleksi Putkonen syötti kiekon omalla puolustusalueella suoraan Jari Rautakosken lapaan ja HPK huohotti jälleen maalin päässä.

Kun Kollit saivat viimeisen kymmenen minuutin sisään viisi kahden minuutin rangaistusta, HPK:n tasoitus oli vain ajan kysymys. Pikkupedot taistelivat suurella sydämellä sen minkä jaksoivat, mutta 6-3-ylivoima oli liikaa. Matti Sikiö pommitti siniviivasta kiekon byyriin ja hinasi joukkueensa jatkoajalle, jossa kotijoukkueen ylivoimapeli jatkui.

Ritaripaidat tarvitsivat ratkaisumaaliin vain 40 sekuntia. Voitto-osuman ampui joukkueensa ykkösnyrkkiin kuulunut Matti Huilla, joka oli ei-toivottu vieras Kollien päädyssä läpi ottelun. Ketju Huilla-Joona Karevaara-Joonas Koskinen sai aikaiseksi viljalti vaarallisia pyörityksiä Kollien päädyssä.

- Tämä oli nimenomaan se ottelu, josta olisi pitänyt napata molemmat pisteet. HPK on tällä hetkellä yksi meidän päävastustajista. Ne keikkuvat nipinnapin pleijariviivan yläpuolella ja se on juuri se paikka, jonne me halutaan. No, pistekin oli parempi kuin ei mitään, lopetti joukkueenjohtaja Tomi Kuukauppi.

Kollien ykkösketju Salmelainen-Enlund-Salonen hallitsi jälleen kaukaloa lähes mielivaltaisesti. Etenkin Pasi "Vaeltaja" Salosen otteet olivat sitä luokkaa, etteivät liigassa saatu vastuu ja onnistumiset vaikuta millään tavalla yllättäviltä. Salonen on juuri nyt ASM-liigan paras pelaaja. Nuorukaisen kädet ja jalat käyvät sellaista tahtia, että heikompia huimaa. Hämeenlinnassa tuloksena oli kaksi kaunista maalia ja lukuisia maalintekotilanteita.

Pasi luo paikkoja itselleen ja muille liukuhihnalta. Luovuus, vauhti ja pelaamisen rohkeus pistivät myös Kiekkolehden tähtiraadin silmiin, sillä Salonen valittiin ottelun ykköstähdeksi, mikä on hävinneen joukkueen pelaajalle harvinaista karkkia.

Myös Vaeltajan ketjukaverit Tobias Salmelainen (kuvassa) ja Jonas Enlund olivat pelipäällä. Salmelainen vei kauden toisella maalillaan Kollit 1-3-johtoon ja Enlund syötteli kokeneille kavereilleen huimia lättyjä, joista muutaman olisi voinut pistää sisäänkin.

Muita onnistujia olivat puolustajat Timo Seppänen ja heti ensimmäisessä ottelusaan ison roolin ottanut Sami Kautto. Hyökkääjistä kippari Lauri Tuohimaa teki hyvää työtä kahteen suuntaan ja onnistui vakuuttamaan törmäilyhalukkuudellaan sekä upealla rystylaukausmaalillaan.

Kokonaisuutena ottelusta jäi ikävä jälkimaku. Kolmen maalin johtoasema ja leikittelevän ylivoimainen hallinta muuttui totaaliseksi sekoiluksi ja epätoivoiseksi johdon suojelemiseksi. Kun joukkue vie jääkiekko-ottelua 2,5 erää, mutta onnistuu lopulta häviämään, tulee väistämättä ajatelleeksi sanaa oikeusmurha. Se ei tässä tapauksessa ole aivan oikea sana, mutta silti ensimmäinen mieleen tuleva.

Kollit jatkaa keskiviikkona koti-Hornassa Ilvestä vastaan. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi tasan 3-3.

Axa Drumsö




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10