ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Ikärakenne järkkyy

Kollit lähti kuluvaan kauteen vain yhdellä ns. "yli-ikäisellä" -85 syntyneellä pelaajalla. Puolustaja Teemu Taruvuori loukkaantui kuitenkin Des Moinesissa heti ensimmäisessä ottelussa eikä ole sen koomin pelannut minuuttiakaan. Kasifemmojen siirtäminen Mestikseen ja liigaan ennen kauden alkua oli ratkaisu, jolla haluttiin antaa nuoremmille Kolleille heidän kykyjensä mukaista vastuuta ja roolia. Pajatso tyhjennettiin Taruvuorta lukuun ottamatta kokonaan.

Nuorella ja huippulahjakkaalla joukkueella piti silti olla kaikki mahdollisuudet menestykseen ASM-liigan alettua syyskuussa. Ryhmän selkärangaksi muodostunut ja maajoukkuemiehiä vilisevä -87 ikäluokka on voittanut sekä C- että B-ikäluokkien mestaruudet. B-ikäisestä -88-ikäluokasta löytyy valtakunnan huippuyksilöitä, mm. maajoukkuemiehet Bobby Nyholm, Nico Aaltonen ja loukkaantumisista kärsinyt Max Wärn sekä räyhäkkäät Jarkko Vaitio ja Siim Liivik.

Ennakkotiedoista poiketen Kollit ajautui kuuden ottelun tappioputkeen, joka saatiin katkaistua Vierumäen väliturnauksessa kahdella voitolla ja tasapelillä. Silloin Kollien rosterista löytyi ensimmäistä kertaa useampia "kasifemmoja", kun liigasta hätiin tulleet Miikka Jouhkimainen, Tobbari Salmelainen ja Rami Hovinen liittyivät kokoonpanoon.

Kollien kopissa huomattiin, että ASM-liigassa menestymiseen ei riitä pelkkä lahjakkuus ja aikaisemmat meriitit. On oltava johtajia, vanhempia kehäkettuja, jotka pitävät huolta siitä, että "junnujen" neppikset pysyvät poissa näkyvistä kun on aika keskittyä jääkiekon pelaamiseen.

ASM-liiga on liian kova sarja kikattelijoille ja beesaailijoille. On oltava palava tarve menestyä. Sen lisäksi on löydyttävä taitoa ja lahjakkuutta, sopivasti ilkeyttä ja saavikaupalla määrätietoisuutta.

Mutta tärkeimpänä kaikista on oltava nöyryyttä ottaa opikseen.

Yli-ikäiset Pasi Salonen, Salmelainen, Jouhkimainen ja liigassa pelannut kasiseiska Teemu Laakso siirrettiin maaottelutauon jälkeen Kolleihin pitämään ryhtikurssia ja opintokokonaisuutta ammattimaisuudesta. Tuloksena oli selkeä 4-1-voitto Bluesista.

Hämeenlinnassa ryhmään liittyvät Mestiksessä kautensa aloittaneet Sami Kautto (kuvassa) ja Aleksi Putkonen. Joukkueen sisäinen hierarkia muuttui ja kasifemmat ottivat joukkueen hinattavakseen. HPK-ottelussa yli-ikäiset näyttivät eron ammattilaisuuden ja ammattilaseksi haluamisen välillä. Vielä se ei riittänyt täyteen pottiin, mutta pian riittää. Sen näki Hämeenlinnasta Stadiin asti.

Kun kuilu Kollien ammattilaiselämää viettävän kärkikastin ja pelaamista harrastelevien pahnanpohjimmaisten välillä saadaan edes hieman pienemmäksi kuin mitä Rinkelinmäellä nähtiin, kaukalossa alkaa tapahtua kummia.

Tällä hetkellä tähtirinnoissa on sikäli oivallinen tilanne, että kaikki yli-ikäiset ovat sitoutuneita ja esimerkillisiä joukkuepelaajia. Aina ei näin ole ollut.

Puolustaja Sami Kautto oli HPK-ottelussa omassa päässä varma ja rauhallinen, hyökkäyksessä ahnas, mutta järkevä. Putkosen kiekollinen juonikkuus oli jännittävää katsottavaa ja yhtä virhettä lukuun ottamatta hänen suorituksensa oli mainio. Salosen ja Salmelaisen valtava vauhti, luovuus, tahto ja ratkaisunhalu olivat omaa luokkaansa.

Nämä herrat ovat nuoremmille Kolleille johtajia ja vertaisohjaajia, tutoreita. He näyttävät omalla esimerkillään mitä on voittamisen halu ja ammattimainen tekeminen kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Kollit ovat jääkiekkoilijan ammattikorkeakoulussa, jossa ainoina opettajina eivät suinkaan toimi valmentajat. Vähintään yhtä tärkeää on kerätä oppia kokeneemmilta Kolleilta. Vaikka sellaisilta jotka ovat jo tehneet liigassa ensimmäiset maalinsa. Ero sen välillä että tekee tai esittää tekevinsä, on valtava. Kaikki ei välttämättä todellisuudessa ole aivan sitä miltä saattaa näyttää.

Tämä koskee myös sarjasijotusta suhteessa joukkueen potentiaaliin.

Axa Islander




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10