ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Stanley Cup

Punaiset-Siniset 5-16

Päävalmentaja Joonas Tanskan hattutemppu ja kakkosvalmentaja Jussi Silanderin kahden maalin ilta varmistivat voiton Siniselle joukkueelle kauden päätapahtumassa aaton aattona. Punaisten maalissa pelannut Amir Palmén joutui kiekkorankkasateeseen, kun siniset pommittivat taululle kauden suurilukuisimmat voittonumerot 16-5. - Eihän näissä peleissä maaleja lasketa, eikä henkilökohtaisia pisteitä. Tärkeintä on, että joukkue voittaa, muistutti Tanska.

Hyökkääjänä ottelun alun pelannut ykköskoutsi Joonas Tanska pyöritteli sinisten peliä taidolla ja tunteella. Tuloksena oli selvä voitto ja lähes yhtä monta maalia kuin aktiivikausina yhteensä.

- Hattutemppu. Syöttöjä en edes laskenut. Paitsi pakki-pakit, joita päästiin harjoittelemaan Jussin kanssa ottelun jo ratkettua. Me saatiin vanhaan hyvään 90-luvun tyyliin aikaiseksi 3-4 peräkkäistä pakki-pakkia, mutta ennätykseen ei päästy. Nää nykypäivän hyökkääjät höntyilee niin paljon, tuumasi onnellinen ratkaisija.

Pakin paikalla luutinut Silander dominoi siniviivaa kahdella maalillaan, hyvällä sijoittumisellaan ja kovalla taklauspelillään.

- Silli oli vaikuttava näky. Kyllä mä muistan, että se oli jömerä jöntikkä jo aktiivivuosinaan, mutta viimeaikainen massakuuri on tuonut entistäkin enemmän uskottavuutta ulkonäköön. Silander on konkari, mietti Tanska.

Valmentajakaksikko oli tyytyväinen molempien joukkueiden työmoraaliin.

- Erinomainen tapahtuma. Kuten Stanley Cupissa pitääkin, myös perjantaina peli oli erittäin fyysistä, asennetta oli mukana kroppakaupalla. Suurimman vaikutuksen meikäläiseen teki Sami Kautto, joka veti kenttäpelaajana viilettäneen maalivahti Juuso Oinosen hilloksi, intoili Silander.

KNOPPITIETOA KOLLEISTA:

* Puolustaja Jussi Silander palasi kaudella 90-91 useita kuukausia kestäneen alaraajavamman jälkeen Kollien harjoituksiin Pirkkolan jäähalliin. Silander katsoi kaukalon päädyssä Karhu-Kissojen harjoituksia ja erkkasi mailansa lapaa, kun päätyverkkojen kautta kaukalosta ulos lentänyt kiekko osui Silanderia otsaan. Sairausloma jatkui myös seuraavat kaksi viikkoa.

* Lukuisista loukkaantumisista urallaan kärsinyt Silander pelasi Kolleissa yhteensä 33 runkosarjaottelua. Pisteitä kolossimainen Silander keräsi 1+2.

* Puolustaja Joonas Tanska pelasi Kolleissa numerolla 28. Hän esiintyi yhteensä 101 runkosarjaottelussa ja nakutti viivasta pisteet 7+25. Tanska oli myös Kollien kapteeni.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10