ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Totuuden tammikuu

Tammikuu tulee olemaan Kolleille kuluvan milleniumin tähän asti kovin koitos. Joukkue pelaa 22 päivässä 11 ottelua, tavoitteenaan juosta kiinni seitsemän pisteen päähän karannut playoff-viiva. Ennen tammikuun rutistusta 2000-luvun mitalisateeseen (1 mestaruus, 1 hopea, 2 pronssia) tottunut HIFK:n ammattilaiskouluttamo lymyilee ASM-liigassa vaatimattomasti sijalla 11. Vuoristoratana kuluneelle sesongille voidaan vielä saada positiivinen loppuhuipennus pudotuspelien muodossa, jos vuoden ensimmäisen kuukauden pistepussi lihoo yli pisteellä per peli. Tähän saakka Kollit on saalistanut 22 ottelussa 17 pistettä.

- Tammikuussa ratkaistaan hyvin pitkälle se minkälaista sarjaa pelaamme runkosarjan jälkeen. Helmi-maaliskuussa on jäljellä enää perussarjan kuusi viimeistä kierrosta. Ennen niitä meidän on oltava viivan yläpuolella tai ainakin kourimisetäisyydellä, laskeskelee Kollien kakkosvalmentaja Jussi Silander.

Kuluvan kauden ASM-liiga on ennätystasainen, joten nappitammikuulla voi nousta taulukossa jopa lähelle pudotuspelien kotietua. Matkaa neljäntenä olevaan JYP:iin on yhdeksän pistettä. Hieman yllättäen liigaa johtava KalPa on kasannut 13 pistettä Kolleja enemmän. Kahdeksantena joukkueena playoffeihin menossa oleva Kärpät on seitsemän pisteen karkumatkalla.

Aikaisempina vuosina kärjen ja tyvijoukkueiden välinen ero on vuodenvaihteen tienoilla ollut jo reilusti kolmattakymmenettä pistettä, joten ainakin tässä valossa Jääkiekkoliiton päätös joukkuemäärän supistamisesta 16:sta neljääntoista on ollut viisas veto.

Kollien tilanne näyttää sarjataulukkoa tuijottamalla vaarallisen heikolta. Totuus ei kuitenkaan ole yhtä inhottava kuin numerot antavat ymmärtää. Pelillisesti joukkue on ollut kahta pidempää tappioputkea lukuun ottamatta varsin sähäkkä ja aikaansaava ryhmä.

Kollit on tehnyt sarjassa toiseksi eniten (78) maaleja, joskin päästettyjen osumien (81) lukumäärä on vähemmän mairitteleva. Puolustuspeliä ja ylivoimatehokkuutta (14 min 39 sek / maali) skarppamalla kollilauma tulee napsimaan varmuudella enemmän pisteitä kuin alkukaudesta. Kysymys on vain siitä kuinka paljon enemmän, sillä pelkkä enemmän ei riitä. Muutoksen on oltava radikaali.

Vastuunkantajat

Kollien valmennusjohto (Joonas Tanska, Jussi Silander, Lasse Nousiainen) odottaa luottomiehiltään tasaista onnistumista läpi tammikuun. Vuoristoradan jarrumies on syöstävä istuimeltaan, sillä kyydin on oltava tasaisen tappavaa.

Kollien syyskauden parhaat pistemiehet Teemu Ramstedt (5+16) ja Smart-kisan voittanut Jonas Enlund (12+8) tulevat kantamaan jatkossakin päävastuun maaliverkkojen heiluttelusta.

Tehokaksikko saa tarvittavaa komppausta U18-maajoukkueessa erinomaisesti onnistuneelta -88 syntyneiden hyökkääjätriolta Bobby Nyholm (10+6), Nico Aaltonen (4+8) ja Max Wärn (0+3).

Kollien puolustajatilanne sai marraskuussa tarvittavan piristysruiskeen, kun alkukauden Mestiksen Kiekko-Vantaassa pelannut Sami Kautto palasi kotiin. Hymyilevä "Kari" tulee olemaan Kolli-puolustuksen herra ja hidalgo yhdessä Teemu Laakson ja Timo Seppäsen kanssa, sikäli mikäli MM-pronssia Kanadassa voittanut kaksikko Kolleissa pelaa. Liigajoukkueen nykyinen pakkikato nimittäin lupailee sankareille peliminuutteja myös kirkkaampien valojen alla.

Maalivahdit Jani Nieminen ja Juuso Oinonen nousevat runkosarjan loppua kohti entistäkin suurempaan rooliin. Kaverit eivät onnistuneet syyskaudella aivan odotusten mukaisesti, mutta jäyhän maalivahtivalmentaja Nousiaisen mukaan parempaa nannaa on kuitenkin luvassa. Ykköstorjujan virkaa toimittava Nieminen on pelannut muun joukkueen tavoin ailahtelevaisesti (torjunta% 16 pelatussa ottelussa 88.91). Kakkoshäkkärinä toimiva B-ikäinen Juuso Oinonen on kopannut kiekot yhdeksässä pelissä 88.73 prosentin tarkkuudella.

Liigassa pääsääntöisesti pelaavat A-ikäiset hyökkääjät Pasi Salonen, Tobias Salmelainen ja Miikka Jouhkimainen ovat Kolli-paidan päälle pukiessaan huippuvahvistuksia, jotka pystyvät kääntämään otteluita omiensa eduksi lähes yksinään. Toivoa siis sopii, että Doug Shedden lainaa veijareita "alaspäin" mahdollisimman usein.

Totuuden tammikuun ensimmäinen peli pelataan Lappeenrannassa SaiPaa vastaan tänään lauantaina. Kollit avaa uuden vuoden kotiottelut Stadin hallissa sunnuntaina 08.01.2006 Tapparaa vastaan. Kiekko tippuu jäähän klo 16:00.

Ole hyvä ja tule paikalle.

AXA DRUMSÖ




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10