ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Voitto jäähyfarssista

Kollit-Tappara 3-2 (0-0, 1-1, 2-1)

Kollit otti kauden ensimmäisen kotivottonsa perjantai-illan jäähysumassa. LG Gardenissa kaatui ex-Kolli Jonas Enlundilla vahvistettu Tappara. Kollien hero-pelaaja oli liukas Janne Keränen (kuvassa), jonka komea 2-1-johto-osuma ratkaisi ottelun ajassa 58:00. Maali oli Keräselle kauden ensimmäinen. Muut Kollien maalit lähtivät Henri Kiviojan (1+1) ja Matias Nousiaisen (1+1) lavoista. Tapparasta osuivat Nestori Lähde ja Niclas Lucenius. Kollien maalissa torjunut Jani Nieminen koppasi 14 kiekkoa, Tapparan Harri Säteri 35. Kovimmassa tulituksessa Säteri oli toisessa erässä, jossa torjuntoja tuli 16.

Päätuomari Tuomo Kärkkäinen varasti shown LG Gardenissa. Yhteensä 21 pikkukakkosta takasi sen, että pelistä ei tahtonut tulla koko iltana mitään. Pitkiä yhtäjaksoisia pätkiä yli- ja alivoimin pelanneet joukkueet kärsivät heikosta tuomaroinnista silminnähden. Kamppailusta puuttui lähes kaikki hyvän kiekko-ottelun elementit. Vauhti oli kadoksissa, taklauksia ei uskallettu edes ajatella ja intensiteetti lähenteli nollaa.

Alakuloisen urheilutapahtuman ensimmäinen erä oli kaikkien kiekkofarssien äiti. Kymmenen kakkosta puhaltanut Kärkkäinen pisti pelaajia pihalle jopa silmiin katsomisesta. Koko erässä pelattiin tasaviisikoin vain vajaat seitsemän minuuttia.

Kollien valmentaja Pasi Sormunen oli ottelun aikana ja etenkin sen jälkeen lievästi sanottuna tuohtunut.

- Ei tämä voi jatkua näin. Tuollainen tuomari yhdistettynä uuteen puhalluslinjaan muuttaa koko lajin luonteen hiipimiseksi. Tämäniltainen kaveri ei pystynyt ottamaan vastaan edes rakantavaa kritiikkiä, se juoksi karkuun käytävillä ja onnistui omassa työssään alle arvostelun. Peli menee jatkossa ikävä kyllä siihen, että muutama kenttä pelaa koko matsin ja loput kymmenen kaveria imee tuppea ja yrittää välttää vilustumisen.

Suuresta jäähymäärästä huolimatta ottelussa nähtiin vain kaksi ylivoimamaalia.

- Meidän alivoima on onnistunut tällä kaudella hyvin. Ja kyllä muistakin joukkueista näkee, että jäähymäärien noustua av-pelaaminen on kehittynyt valtavasti, sanoi Kollien ykkösluotsi Joonas Tanska.

Kollien omistaja Tom Nybondas äityi jäähykarkeloiden jälkeen miettimään koko lajin tulevaisuutta.

- Nykymeno tappaa jääkiekon. Epäpätevät tuomarit ja uusi nollatoleranssilinja tulee jatkossa vaikuttamaan niin merkittävästi koko lajin ilmeeseen, että katsojat häipyvät halleista. Ei tuollaista erikoistilanneleikkiä kukaan kauaa jaksa, ei pelaajat eikä yleisö. Pelistä katoaa se intensiteetti ja vauhti, joka tekee lätkästä niin hienon lajin.

- Jos uudella linjalla haetaan pelin nopeutumista ja maalimäärien kasvua, niin väärällä tiellä ollaan, sillä lopputulos on ainakin tällä hetkellä täysin päinvastainen. Tänään katsomossa joutui muutaman kerran suoraan sanottuna kokemaan myötähäpeää. Idea koukuttomasta kiekosta on hieno, mutta vielä pitäisi olla ihmisiä jotka osaisivat jalkauttaa sen tosielämään, kuittaa Nybondas.

Maalittoman avauserän jälkeen Kollit pääsi tulostaululle Matias Nousiaisen läpiajomaalilla ajassa 27:23. Henri Kivioja (kuvassa) löysi oivalla keskialueen look-away-syötöllä Nousiaisen, joka karkasi siniviivalta omille teilleen. Maali oli Nousiaiselle kauden toinen.

Tappara tasoitti vajaat kaksi minuuttia ennen erätaukoa, kun Nestori Lähde pääsi vajaalla läpiajoon. Lähteen kova ja tarkka laukaus upposi Niemisen maalin ylänurkkaan.

Ottelun ratkaisu syntyi tasan kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Janne Keränen kimposi laidasta maalintekosektoriin ja ampui lätkän etuylänurkkaan. Henri Kivioja tuplasi Kollien johdon 3-1:een ajassa 59:44.

Vieraiden Niclas Lucenius koristeli Tapparan tappiolukmia ottelun vihoviimeisellä sekunnilla.

Kollit nousi toisella peräkkäisellä voitollaan sarjakakkoseksi. Pikkupedot ovat voittaneet kauden viidestä kamppailustaan neljä.

- Tänään oli yllättävän helppo ilta. Tapparalla ei ollut oikeastaan yhtään todella hyvää maalipaikkaa vaikka pelattiin paljon aaveetäkin. Niiden toka byyri olisi ollut otettavissa, mutta ei tässä kannata sitä sen enempää funtsia. Pääasia että voitettiin, mietti Kollivahti Jani Nieminen, joka antoi Pelicansia vastaan liigadebyyttinsä tehneelle Juuso Oinoselle vapaapäivän.

Pisteet Kolleille ratkaissut Janne Keränen avasi kauden maalitilinsä vasta neljännessä ottelussaan.

- Intin takia on jatkuva väsymys päällä. Tänäänkin startti oli tosi tahmea, mutta pelin edetessä luistin alkoi kulkea paremmin ja paremmin. Tärkeät pisteet meille ja hyvä että saatiin eka kotivoittokin, tuumasi Keränen.

Ottelun tilastot




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10