ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

The First Chapter

HIFK BSM – Blues BSM 4-4(0-1, 2-2, 2-1)

Maaottelu- sekä leiritauot ovat taas vaihteeksi takanapäin ja keskiviikkoiltana oli aika taas kaivaa LG Gardenin varastoista esille kunnioitusta herättävät kirkkaanpunaiset petopaidat. Volyymi, tunnelma ja lataus olivat korkealla pimenevässä keskiviikossa, kun LG Gardenissa iskivät yhteen paikalliskamppailussa Pedot sekä Espoon omat sinikaartilaiset, Blues. Petokissat janosivat ottelusta suurilukuisen yleisön edessä luonnollisesti voittoa, olihan sarja alkanut yhdellä voitolla ja yhdellä häviöllä. Bluesin saldo edeltävistä otteluista oli täsmälleen samanlainen, joten kipinöitä oli kaiken järjen mukaan runsaasti odotettavissa.

First round. Pelaamattomuutta tai sitten vain ”mentaaliosaston kamaa”, mutta vierailijat ottivat isännän roolin LG:ssä itsellensä pelin alussa eikä punapaidat olleet millään saada peliin oikeanlaista otetta. Avauspelaaminen ei ottanut onnistuakseen ja Blues viritteli hyökkäysalueen kiekon riistoista monta vaarallista tilannetta ottelun alussa, mutta Pedot ja Joonas Inkilä maalissa kestivät. Yritystä kyllä pelimiesten pohkeista ja päästä löytyi, mutta nämä johtivat useimmiten tyhmiin virheisiin kentän vaarallisilla alueilla. Virheistä kuitenkin rangaistaan ennen pitkää, ja näin kävi myös avauserän puolivälissä, kun vieraiden Sami Blomqvist pääsi siirtämään reboundista lähietäisyydeltä sinipaidat ottelussa johtoon. Maalin jälkeen isäntäjoukkue HIFK sai tahtonsa sekä yrityksensä kanavoitua sillä tavalla, että Bluesin päätyyn syntyi jo vaarallisia hyökkäyksiä. Erän lopulla tarjottiin Kissapedoille ylivoimaa, mutta vielä ei tartuttu syöttiin.

Pienen latautumishetken ja jäänajon jälkeen isäntien peli syntyi uudelleen. Tapahtumia hallittiin tiukalla otteella, ja se tarttui myös tulostaululle ajassa 21.06, kun Järvenpään Jalat & Liike Ry´n edustaja Joonas Rantanen pääsi kasvotusten ylivoimalla vastustajan häkkärin, Kuuselan, kanssa ja toimitti ensin maalivahdin ”súfeelle” ja sitten kiekon reppanaan, Hola 1-1! Tämän jälkeen espoolaisten päädyssä vietettiin puolen erän pituista kiekkofestivaalia, hostina HIFK. Isännät siirtyvät ottelussa nopeasti johtoon kellon ennättäessä 26 minuuttiin survoo Kolleista lainaksi tullut Eetu ”Pöde” Pöysti maalinkulmalta Kuuselan patjoihin muutaman lommon ja lopuksi kiekon maaliin. Tämän jälkeen kontrolli häviää taas vaihteeksi pelaamisesta, jonka seurauksena ottelun erotuomari näyttää punanutuille: It´s penalty time. Tämä ajanjakso kestää erän loppuun ja taas otetaan alivoimalla hyvin kiekollisena pelanneelta rajanaapurilta kaksi börsää takkiin, damn!

”Kolmas erä toden näyttää”, näin kuiskailtiin katsomon lehtereillä. HIFK vei 5vs5 –peliä kaukalossa aktiivisella luistelulla ja hyviä maalintekotilanteita pystyttiin luomaan jatkuvasti. Vieläkin ongelmaksi osoittautui monesti oikea-aikaisesti kiekon tielle päässyt Kuusela, joka vangitsi kiekot varmasti itsellensä. Silti Punainen sai aikaan kotikaukalossaan tehoja. Kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria rankaisi tuttu mies, kun J. Rantanen sivalsi maalin edestä Tom Westerin ja Niko Piiparisen tarjoilusta tilanteeksi 3-3. Tahto voittoon oli kova, ja siitä saatiin ote, kun vain reilun minuutti tasoitusmaalin jälkeen Pöysti nosti maalisaldonsa komealla lepakkomaisella one-timerilla kahteen ja Pedot taas maalin johtoon. Voitto tuntui jo olevan aivan kosketeltavissa, mutta keskiviikkona valahti karkki vielä väärään kurkkuun ja espoolaiset pääsivät ajassa 56.08 kotijoukkueen kiekon menetyksen seurauksena kuittaamaan pelin Markus Piispasen toimesta tasoihin. Ottelun lopussa ei enää kumpikaan joukkue synnyttänyt vaarallisia tilanteita. Jatkoaika mentiin Petojen puolesta hieman nitrovaihteella, joten pistejako oli tosiasia.

Pelin saldona ainoastaan yksi piste, näin voidaan todeta HIFK:n puolelta, koska suhteellisen hyvin noin 45 minuuttia toiminut kenttätasapaino tuotti tarvittavat avaimet ottelun voittamiseen. Maalivahtipeli oli lukemista huolimatta kontrolloitua molemmissa päissä, eikä peli päässyt repsahtamaan. Bluesin joukkue on erittäin vaarallinen kiekollisena ja kontrolloivana joukkueena, joten pisteellä on myös oma arvonsa. Illan ”pisterohmuina” kunnostautuivat 2+0 tehot napanneet Eetu Pöysti ja Joonas Rantanen. Kahden syöttöpisteen iltaa viettivät Niko Piiparinen ja Joni Karjalainen.

Ottelun jälkeen tavoitettu Assistant Coach Laaksonen harmitteli tasapeliä tuloksena sekä runsasta hukattujen maalipaikkojen määrää. ”Tänään hävittiin pisteitä. Voittoon tarvittavat maalipaikat kyllä luotiin, mutta se ei näkynyt maalisarakkeessa. Melko tasapainoinen suoritus”, kommentoi Laaksonen.

Ei tullut makiaa mahan täydeltä, mutta perjantaina saa Petojen voitonnälkää todistaa legendaarisessa ”Haka kakkosessa” Tampereen Tappara. Let´s go!

Tilastot

-VI-




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10