ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Se ei lopu ennen kuin läski ämmä laulaa

Kollien viimeisen erän raivoisa kiri tuotti tulosta. SaiPa kaatui 3- 2.

Nordea Cupin viimeinen ottelu oli kahden puutuneen joukkueen taistelua.

Kaksi ottelua kahden edellisen päivän aikana tuntui selvästi kummankin jaloissa. Maalipaikat olivat kortilla ja peli oli paikoitellen aikamoista puurtamista.

Ensimmmäinen erä oli maaliton. Ainoat tilastomerkinnät löytyivät jäähysarakkeesta; - SaiPalla kolme kakkosta, Kolleilla yksi.

Toisessa erässä SaiPa hyödynsi maalipaikkansa tehokkaasti ja siirtyi 2-0 johdossa erätauolle Anssi Löfmanin ja Miikka Laaksosen maaleilla.

Kun vielä Kollit menettivät ykköspakkinsa Joni Haverisen sairastuvan puolelle, näytti pelin loppu Kolleille varsin lohduttomalta.

Viimeiseen erään Kollit panivat kuitenkin kaikki likoon. Keskushyökkääjä Niko Toivonen siirrettiin valmentajien toimesta pakin tontille ja tulosta alkoi tulla.

Ajassa 47:41 Kollit kavensivat 2- 1:een Toivosen itsensä toimesta. Maali oli Toivosen kauden kymmenes ja syntyi ylivoimalla.

Kolme minuuttia Toivosen kavennuksen jälkeen Saipa hankki itselleen kaksi jäähyä samanaikaisesti ja Kollit pääsivät pyörittämään viidellä kolmea vastaan täydet kaksi minuuttia.

Itse ylivoima ei tuottanut tulosta mutta välittömästi SaiPan saatua miehet takaisin jäälle, iski kapteenin virkaa hoitava Lauri Tuohimaa tasoituksen.

Ja kun henki oli päällä oli vain ajan kysymys koska voittomaali syntyisi.

Ajassa 55:02 aina vaarallinen Matias Nousiainen kävi ronkkimassa lähietäisyydeltä voittomaalin. Syötön antoi Mika "Kopoldo" Koponen.

"Itse asiassa tää maistuu paremmalta näin. Me ajateltiin jätkien kanssa testata itseämme, että kuinka kauan meillä pokka pitää ennen kuin ratkaistaan tää matsi," hehkutti hyväntuulinen Nousiainen. "Toivonen aloitti hätäilyn siinä 47 min kohdalla kun se teki sen yv-maalin. Mun mielestä oltais voitu vielä venata pari vaihtoa...ja olis sitä voittomaaliakin voinut vähän vielä venyttää. Nyt tää oli vähän sellaista junnumeininkiä, mutta hyvä näin."

Coach Tanska oli luonnollisesti tyytyväinen lopun nousuun: "Niin sen menee. Läski muija ei todellakaan ollut laulanut vielä toisen erän jälkeen. Jengiltä löytyi hyvin ryhtiä loppuun saakka. Kippari Tuohimaalta erinomainen peli, kuten myös Toivoselta, joka joutui katselemaan peliä ihan uudesta vinkkelistä."

Kollien saldo viikonlopun turnauksesta oli voittopuolinen, kaksi voittoa ja yksi tappio. Seuraavaksi matka jatkuu Raumalle ja Lahteen ennen kuin on aika maksaa kalavelat Tapparalle 28.01. LG Gardenissa.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10