ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Kollit kolmanneksi

TPS-Kollit 3-4 ja. (1-1, 1-2, 1-0, 0-1)

Kollien jatkoaikasankari Turussa oli joukkueen sisäisen runkosarjapistepörssin tehoilla 17+22=39 voittanut savolainen Henri "Ii" Kivioja, joka iski stadilaisille perussarjan viimeisessä ottelussa pudotuspelien kotiedun. Pleijareissa vastaan asettuu Jokerit, rakas naapurimme Ilmalasta. Kollit voitti TPS:n kuluvalla kaudella jo kolmannen kerran. Kaikki ottelut päättyivät jatkoajan jälkeen lukemiin 4-3. Kiviojan tehot olivat Turkuhallissa 1+1. Tehopuolustaja Jean-Pierre Purolinna takoi 1+2 ja Jarkko Vaitio sekä Lauri Tuohimaa osuivat kerran mieheen. TPS-maalit merkittiin Teemu Ramstedtille, Ossi Nurmiselle ja Tommi Laineelle. Turkulaisten maalissa pelannut Jesse Kosonen koppasi 31 kiekkoa ja Kollien Jani Nieminen 27.

ASM-liigan viimeiselle kierrokselle lähdettiin keskikastin näkökulmasta varsin kiharaisesta tilanteesta. TPS, Pelicans ja Kollit olivat kaikki 50 pisteessä sijoilla 3-5 maalieron mukaisessa järjestyksessä. Kollien voiton ja Pelicansin tappion myötä järjestys muotoutui punanuttujen kannalta parhaimmaksi mahdolliseksi; Kollit nappasi kolmannen sijan ja tärkeän kotiedun ensimmäiselle playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu Jokerit, joukkue jonka kanssa Kollit on ollut vaikeuksissa kauden kaikissa kolmessa ottelussa. Jokerit on voittanut peleistä kaksi (5-3 ja 7-3). Kerran on pelattu tasan 2-2.

Turussa Kollit joutui tekemään 54 sekuntia ylitöitä kolmossijan eteen ennen kuin Henri Kivioja ohjasi J-P Purolinnan laukauksen TPS-vahti Kososen nokan edestä verkkoon.

- Jätkät v******ee, että meikäläinen huusi sen byyrin, mutta vain vähän nuo moukat mistään mitään tietävät. Se oli harkittu ja hyvin ennalta suunniteltu temppu, joka onnistui täydellisesti. Mä katsoin kuinka Purolinnan maila nousi ja laitoin kepin sopivalle linjalle juuri kiekon kulkureitin kohdalle, kertasi Kivioja.

Kollien ykköskoutsi Joonas Tanska oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Suitsutusta sai erityisesti avausmaalin tehnyt nelosketju.

- Alku oli hieman hankala isossa kaukalossa, mutta hyvin saatiin juonesta kiinni mitä pitemmälle peli eteni. Ilme on nyt pirteä ja tekemisen meininki aivan toisella tasolla kuin vielä muutama viikko sitten. Tänään ilahdutti ehkä eniten nelosketju Vaitio-Ignatius-Suomi, joka teki kovaa duunia molempiin suuntiin. Myös Wärn-Tuohimaa-Pöysti-akseli oli hyvällä pelipäällä.

- Tänään olimme juuri tuon lopputuloksen verran parempia. Jokereita vastaan on varmasti tulossa hyvä sarja, komppasi myös kakkosluotsi Pasi "The Snake" Sormunen.

Liukkaita ja juonikkaita hyökkääjiä vilisevä TPS pääsi heti avauserän alkuminuuteilla ex-Kolli Teemu Ramstedtin maalilla 1-0-johtoon, mutta Jarkko Vaitio kuittasi turkulaisten etumatkan ajassa 18:15. Maali oli Vaitiolle kauden kuudes.

Toisen erän Kollit vei nimiinsä lukemin 2-1 Lauri Tuohimaan ja J-P Purolinnan viimeisetelemillä osumilla. Tuohimaalle kaappi oli kauden viides. Koko liigan pakkipörssin kuudenneksi sijoittunut Purolinna laukoi kiekon piippujen väliin 11. kerran. TPS:n maalintekijänä onnistui Ossi Nurminen.

Kollit oli viedä ottelun nimiinsä jo varsinaisella peliajalla. Jatkoaikaa halusi kuitenkin eniten tehokas Tommi Laine, joka tasoitti 3-3:een seitsemän minuuttia ennen summeria.

Suurin kysymys Kolli-leirissä ennen perjantaina alkavaa playoff-sarjaa on maalivahtivalinta. Liigasta loppukauden aikana Kolleihin vastuunkantajaksi tullut Aleksis Ahlqvist olisi varmasti helppo valinta ellei Jani Niemisen otteet olisi olleet Turussa betonia. Eikä unohtaa sovi myöskään Juuso Oinosta, joka on työkomennuksen saatuaan torjunut kuluvalla kaudella hyvin. Valmennusjohto ei ole lopullista valintaansa vielä tehnyt, mutta mielipiteitä löytyy varmasti jokaiselta.

Tämä ja monta muuta kutkuttavaa arvoitusta selviää LG Gardenissa perjantaina, kun Ilmalan Jokerit saapuu mittaamaan Kollien pleijarikiiman.

Matsi alkaa 18:30. Tule ajoissa paikalle. Parhaat paikat menevät pienemmässä ajassa kuin mitä Mieto hävisi Wassbergille.

Tilastot




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10