ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Kollit tylsytti Tapparan terän

Kollit - Tappara 3-2 (0-1,2-0,1-1)

- Vahva toinen erä ratkaisi voiton

Kollien viimeinen ottelu ennen maaottelutaukoa oli Tapparaa vastaan. Kotijoukkueella oli Tampesterin suuntaan kalavelkoja maksettavana, sillä edellisviikon ottelussa Ilves oli ollut kotonaan 2-1 parempi. Saunailtaa edeltävät pelit ovat perinteisesti hyviä ja näin kävi lauantainakin, kun Kollit kaatoi Tapparan kahden viimeisen erän mainioilla esityksillään.

Ottelun ykköspalkittu Tomi Heikkilä taituroi tehot 1+2, kakkospalkittu Juho Olkinuora koppasi kiekon 29 kertaa ja voittomaalin tykitti Jesse Koskinen.



Shown varasti kuitenkin ensimmäisen ottelunsa Kollien paidassa pelannut B-juniori Joni Häppölä, joka pokkasi Kiekkolehden kolmospalkinnon.

Ennakkoluuloton Häppölä jakeli ottelun alusta lähtien kovia taklauksia ja pisti syötöt ketjukaverien lapaan. Illan saldona 0+2.

1. erä Tapparan hallintaa

Ottelun alkua hallinnut Tappara teki avausmaalinsa 7 minuutin kohdalla. Kollit pääsi pelaamaan kahdesti ylivoimaa, mutta vaarallisimmat tilanteet olivat kuitenkin Tapparan alivoimanelikolla. Erätauolle siirryttiinkin 0-1 -lukemissa, jotka tekivät kenttätapahtumille oikeutta.

Erätauolla valmennusjohto herätteli joukkuetta ja kollilauma tulikin toiseen erään paremmalla ilmeellä. Anssi Männikkö teki kaivatun tasoituksen, kun erää oli vanhennut 6:53. Maalin syöttäjinä Joni Häppölä ja Tomi Heikkilä.

Olkinuoran torjuma rankkari ottelun käännekohta



Tasoitusmaalin jälkeen Kollit haki johtomaalia, välillä jopa liiankin innokkaasti. Veli-Matti Talonen menetti pelivälineen hyökkäyspään siniviivalla, jonka seurauksena porkkanahousut pääsivät ”kahdella nollaa vastaan”. Perään luistellut Talonen joutui estämään toista hyökkääjää rangaistuslaukauksen arvoisesti. Kolli-vahti Juho Olkinuora venytti kuitenkin patjansa Martin Tuomisen laukauksen eteen.

Torjutun rankkarin jälkeen kotijoukkue sai peliinsä uutta virtaa ja ottelun painopiste alkoi vähitellen siirtymään Tappara-päätyyn.

Erän lopussa Kollit siirtyikin ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Taitava Tomi Heikkilä purjehti 3 vieraspelaajan läpi ja kaatuessaankin, nosti kiekon kirjaimellisesti maalivahdin suojusten yli. Ihastusta herättäneen maalin syöttäjänä olivat Veli-Matti Talonen ja Saku Salmela.

Koskisen unelmaveto

Kolmannessa erässä Tappara pääsi pelaamaan kolme ylivoimaa lähes perättäin, mutta Olkinuora ehti varusteineen joka kudin eteen.

Ottelun voittomaali syntyi, kun peliä oli jäljellä reilu 6 minuuttia. Heikkilä kauhoi aloituksen Häppölälle, joka pudotti siniselle liukuneelle Jesse Koskiselle, joka veti suoraan syötöstä maalin vasempaan yläkulmaan. Kirvesrintojen veskari Veli-Heikki Mäenalanen ei tilanteessa ehtinyt ”kollia” sanoa.

Erän lopussa Tappara onnistui kaventamaan kuudella kenttäpelaajalla, mutta enempää maaleja ei nähty ja näin 3 pistettä jäi LG Gardenin uumeniin.




  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10