ETUSIVU ETUSIVU


HIFK Jr Hockey Rf.
Helsingin jäähalli
00250 Helsinki
Puh 09-4777 020
Fax 09-4777 0229
email

Kollit on the road

2 voittoa ASM-turnauksessa

KalPa ja Kärpät jäivät Kollien jalkoihin

Viikonlopun Jyväskylässä viettäneet Kollit nappasivat kaksi voittoa kolmesta ottelusta. Ensimmäisessä ottelussa SaiPa oli parempi lukemin 7-4. Lappeenrantalaiset menivät ottelussa 3-0 -johtoon, ennen kuin Kollit pääsivät tulostaululle. Kolmannessa erässä helsinkiläiset kirivät tilanteeksi 6-4, mutta hyvä rynnistys loppui SaiPan onnistuessa tekemään viimeisen maalin tyhjiin.

Kollien maaleista vastasivat Teemu Tallberg 2+0, Joni Karjalainen 1+0 ja Antti Pehkonen 1+0. Syötöt itselleen merkkauttivat: Saku Salmela, Jesse Koskinen, Sebastian Törnblom, Jaakko Turtiainen ja Veli-Matti Talonen.

Maalivahti Juho Olkinuoralle kertyi ottelussa 23 torjuntaa, virkaveli Simo Kaljunen oli varsinaisessa kiekkosateessa, venyen yhteensä 51 kertaa kiekon eteen.



KalPa - Kollit 5-6 (3-3)(1-1)(1-1)(0-0)(0-1)

Lauantaina Kollit kohtasi sarjan keskikastissa olevan KalPan. Perjantaina hyvän kolmannen erän pelannut kollilauma jatkoi samalla vaihteella ja karkasi kymmenessä minuutissa 2-0 -johtoasemaan.

Hyvänolontunteen hiipiessä puseroon, tuli KalPa tasoihin kahdella nopealla maalillaan. Kollit eivät jääneet tasoitusta sen enempää ihmettelemään, vaan menivät Antti Pehkosen toisella osumalla 3-2 -johtoon. Kuopiolaiset kaivoivat kuitenkin kalakukon hihasta ja tasoittivat ottelun erän lopulla.

Toinen ja kolmas erä mentiin tasatahdissa ja maalittoman jatkoajan jälkeen vuorossa oli voittomaalikilpailu. Rankkarispesialisti Juho Olkinuoran napatessa kaikki kiinni ja Joni Karjalaisen (kuvassa) onnistuessa ainoana vetäjänä, kirjattiin Kolleille makea 6-5 -voitto.

Ottelun tehomiehet: Antti Pehkonen 2+1, Tomi Heikkilä 2+0, Joni Karjalainen 1+2, Harri Nieminen 1+0, Jaakko Turtiainen 0+2, Tuomo Salmi 0+1, Tomi Rouhiainen 0+1 ja Jesse Koskinen 0+1.

Juho Olkinuora 36 torjuntaa

Kiekkolehden palkinnot: Ykköstähti Antti Pehkonen, kolmostähti Joni Karjalainen

Kollit-Kärpät 5-3 (2-1)(1-1)(2-1)

Turnauksen päätöspelissään Kollit oli Kärppiä vastaan nälkäisempi ja vei ottelun kovan taistelun jälkeen nimiinsä 5-3. Jaakko Turtiainen ja Sebastian Törnblom löivät ottelun alkutahdit viemällä Kollit 2-0 -johtoon reilussa 10 minuutissa.

Seuraavat kaksi maalia merkittiin kuitenkin pöytäkirjassa Kärppien sarakkeeseen. Kahden maalin etumatkaa ei turhaan kutsuta jääkiekossa vaikeimmaksi johtoasemaksi " Worst lead in hockey is a two-goal lead". Kollit jätti uskomuksen manifestoitumisen sikseen ja siirtyi joukkueen kipparin Harri Niemisen (1+1) ylivoimamaalilla takaisin johtoasemaan toisen erän puolessa välin.

Kolmas erä oli huikeaa kamppailua sarjapisteistä. Ensin Kärpät tuli tasoihin ylivoimalla erän alussa. Sarjan pelätyin pelaaja Jesse Koskinen (1+2) teki voittomaaliksi jääneen 4-3 -osuman ajassa 45.39. Tämän jälkeen oululaiset hakivat tasoitusta raivoisasti, mutta Olkinuora oli maalillaan valppaana, eikä Kärppien neljättä maalia nähty. Loppulukemat 5-3 sinetöi Joni Karjalainen (1+2), joka pääsi lyömään kiekon tyhjään maaliin.

Kiekko tarttui Juho Olkinuoran suojuksiin 29 kertaa. Tomi Heikkilä ja Lauri Kauppinen saalistivat ottelussa yhden syöttöpisteen.

Kiekkolehden palkinnot: Ykköstähti Jesse Koskinen, kakkostähti Joni Karjalainen






  • Etusivu
  • Yhteystiedot
  • Kiekkokoulu
  • Liiga-HIFK
  • Kolumnit
  • Joukkueet ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Uutiset ASM
    BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10
    Kalenterit BSM
    B Challenger
    B2SM
    CSM
    CSM Challenger
    C03
    C03 Challenger
    D04
    D05
    E06
    E07
    F08
    F09
    G10